keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Uuden elämän alku
Paluu lapsuuteen
Muutosten tuulet puhaltaa
Uudessa kodissa asuessani kuitenkin kävin paljon Mikkelissä. Ainakin jokatoinen viikonloppu. Siellä oli ystäväni ja entinen poikaystäväni jonka kanssa aloimme uudelleen pitää yhteyttä. En vaan voinut antaa asioiden olla, oli pakko päästä puhumaan hänen kanssaan ja ikäväkin oli kova. Poikaystäväni valmistui ja muutti takaisin kotipaikka kunnalle asumaan. Ei menny kauaa kun muutin sitten takaisin poika ystäväni luokse asumaan. Minulla oli hinku saada äkkiä asiat etenemään ja suhde eteenpäin. Haaveilin asunnon remontoinnista ja perheen perustamisesta. Perheen perustaminen oli ollut kyllä mielessäni jo 15 vuotiaasta asti. Mutta juuri sillä hetkellä halusin jotain uutta. Poikaystäväni isä asui samassa taloudessa, mikä nyt oli melko outo yhtälö, mutta siinä me vaan asuttiin kaikki sulassa sovussa. Hänen Isällä oli myös uusi ystävä joka aika usein oli siellä tai useimmiten olivat hänen ystävänsä luona, joten saimme olla rauhassa. Riitelimme kuitenkin samoista tyhmistä asioista kuin ennen mutta muuten elämämme sujui ihan hyvin. Sain makuuhuoneeseemme vähän uutta tapettia ja asunto alkoi tuntua kodista. Enempää remonttia tms. Poikaystäväni ei minulle luvannut, joka kyllä harmitti minua.
Loppukesästä sitten poikaystäväni isä alkoi sairastaa. Tuli kaikkea päänsärkyä ja muistamattomuutta. Meidän tehtävämme oli nyt huolehtia isästä. Kuskata isää lääkäriin vaikka isä oli sitä mieltä ettei hän ollut sairas. Kävi töissäkin vielä. Lähti sinne silloin kun emme olleet vielä edes heränneet. Tai tuli se yksi kerta sitten kun valvoimme ja vahdimme ettei hän lähde kotoa ajamaan autolla. Diagnoosi saatiin onneksi pian. Päästä löytyi kasvain, josta sitten otettiin koepaloja. Kasvain oli pahanlaatuinen ja tämän Koepalan oton jälkeen vointi huononi kamalaa vauhtia. Pokaystäväni isä menehtyi äkkiä. Suru ajan olimme toistemme tukena, emmekä riidelleet.
Opintoni alkoi olla loppu suoralla ja mulle tuli kamala ahdistus. Tuntui kuin en saisi henkeä ja sydäntä revittäisiin irti rinnasta. Olin ihan valmis sillä hetkellä lopettamaan koulun kesken. Viimeinen harjoittelu oli alkamassa. Halusin kuitenkin valmistua ammattiin. Mutta tuntui vain etten jaksa. Menin koulu terveydenhoitajan puheille ja hän varasi minulle ajan psykologin vastaanotolle. Psykologin kanssa sain purettua ahdistustani pois. Se teki minulle todella hyvää. Poikaystäväni kanssa arki alkoi olla normaalia. Vieläkin tilanne oli herkkä ja yritin olla hänen tukenaan. Poikaystäväni alkoi suunnitella remonttia ja olin innoissani kertomassa sille ajatuksistani remontin suhteen joita olin mielessäni miettinyt. Hän oli löytänyt myös autourheilun kautta kavereita, joiden kanssa hän kävi viettämässä iltaa. Alkuun olin hyvilläni että on kavereita joiden kanssa mennä ja olla, mutta menot alkoi olla joka viikonloppuisia ja olin aina yksin. Aloin nähdä poikaystävässäni itseni Mikkelin ajoilta. Meidän tulevaisuus kuitenkin näytti ihan hyvältä. Valmistuin ja sain töitäkin paikasta jossa olin tehnyt jo lyhyitä sijaisuuksia. Terapiakin jatkui ja minulla todettiin masennus, johon sain lääkityksen. Kävimme juttelemassa terapiassa myös poikaystäväni kanssa koska asiat liityivät niin paljon meidän parisuhteeseemme.