Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholismi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Paluu lapsuuteen

Eräänä päivänä kun olin ajamassa terapia käynnille, sain puhelun tädiltäni. Biologisen isän siskolta. Hän kertoi että isäni  oli kuollut ja ainoana lapsena minun  oli järjestettävä hautajaiset. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt siihen paikkaan kun olin linja auto pysäkillä. Puhelun lopetettuani pystyin hädin tuskin ajamaan autolla kun vapisin  ja mietin että minä, yksin hautajaisia järjestämään ihmiselle jota en tunne. Enhän minä osaa, ja mietin myös että onko se velvollisuuteni  kun en isääni tuntenut. Onneksi olin menossa vastaanotolle, jossa sain purkaa ajatuksiani ja käytyä muutenkin läpi tätä asiaa. Oli suuri helpotus. Psykologi tiesi onneksi kertoa minulle asioita ja ohjasi ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon asioiden järjestelyjen takia. Tukenani oli myös sijaisäitini ja hautajaisten  järjestelyssä tätini.
Poikaystäväni  viikonloppu istujaiset vaan piteni ja eräänä päivänä hän tuli kertomaan mulle ettei halua enää jatkaa suhdettamme. Joten siinä oli taas hetken miettiminen miten tästä lähden elämääni viemään eteenpäin. Olihan tilanne ollut jo jonkun aikaa epätoivoinen. Näin poikaystävässäni itseni (huithapelin) Mikkelin ajoilta mutta samalla ymmärsin häntä. Hän oli menettänyt äitinsä ja isänsä. Halusi luoda itselleen uutta tulevaisuutta. Se oli hänen ratkaisunsa, se oli hänen keino selviytyä  menetyksistä. Niin minä ainakin luulen.
Tilanteen käsittely hoitui minulta ihmeen hyvin. Olin varmasti työstänyt tätä asiaa jo pitkään ja tiesin että eri teille me joku päivä lähdetään. Lisäksi masennus oli hyvässä hoidoissa ja pystyin ajattelemaan asiat selkeästi lääkityksen avulla.