Paluu lapsuuteen

Eräänä päivänä kun olin ajamassa terapia käynnille, sain puhelun tädiltäni. Biologisen isän siskolta. Hän kertoi että isäni  oli kuollut ja ainoana lapsena minun  oli järjestettävä hautajaiset. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt siihen paikkaan kun olin linja auto pysäkillä. Puhelun lopetettuani pystyin hädin tuskin ajamaan autolla kun vapisin  ja mietin että minä, yksin hautajaisia järjestämään ihmiselle jota en tunne. Enhän minä osaa, ja mietin myös että onko se velvollisuuteni  kun en isääni tuntenut. Onneksi olin menossa vastaanotolle, jossa sain purkaa ajatuksiani ja käytyä muutenkin läpi tätä asiaa. Oli suuri helpotus. Psykologi tiesi onneksi kertoa minulle asioita ja ohjasi ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon asioiden järjestelyjen takia. Tukenani oli myös sijaisäitini ja hautajaisten  järjestelyssä tätini.

Poikaystäväni  viikonloppu istujaiset vaan piteni ja eräänä päivänä hän tuli kertomaan mulle ettei halua enää jatkaa suhdettamme. Joten siinä oli taas hetken miettiminen miten tästä lähden elämääni viemään eteenpäin. Olihan tilanne ollut jo jonkun aikaa epätoivoinen. Näin poikaystävässäni itseni (huithapelin) Mikkelin ajoilta mutta samalla ymmärsin häntä. Hän oli menettänyt äitinsä ja isänsä. Halusi luoda itselleen uutta tulevaisuutta. Se oli hänen ratkaisunsa, se oli hänen keino selviytyä  menetyksistä. Niin minä ainakin luulen.

Tilanteen käsittely hoitui minulta ihmeen hyvin. Olin varmasti työstänyt tätä asiaa jo pitkään ja tiesin että eri teille me joku päivä lähdetään. Lisäksi masennus oli hyvässä hoidoissa ja pystyin ajattelemaan asiat selkeästi lääkityksen avulla.

Elämäni nuoruus

Ensimmäisen kerran muutin pois kotoa kun lähdin 8:lla luokalle Anna Tapion kouluun Aitooseen.  Se oli sellainen yksityinen sisäoppilaitos,  jonne tuli ympäri suomea opiskelijoita, jotka halusivat vähän erilaista. Sisäoppilaitos oli kotitalous painotteinen. Oli maatilan, puutarhan ja kotitöiden hommia. Aivan ihana paikka. En kuitenkaan jaksanut olla siellä kuin sen vuoden. Kotimatka oli pitkä. Enkä kyllä oikeastaan tiedä miksi lähdin pois ja nyt kaduttaa.

Olin kova myöhästymään tunneilta ja 3:sta myöhästymisestä sai jälki-istuntoa. Jälki-istunto oli aina perjantaisin  koulun jälkeen kun muut lähtivät jo koteihinsa. Siinähän siis kävi niin että myöhästyin junasta. Onneksi siskoni asui turussa. Menin siis silloin sinne. Siellä oli aina ihana viettää aikaa ja touhuta siskon tyttöjen kanssa.

9:n luokan vietin kotikuntani yläasteella. Olin saanut anna tapion koulussa rohkeutta lisää ja aloin päästä porukohin mukaan. Kaikki olivat kiinnostuneita mikä se sisäoppilaitos oikeasti oli.

9:llä luokalla myös tapasin ensimmäisen pitempi aikaisen poikaystäväni.  Melkein heti muutettiinkin yhteen.  Seurustelimme yhteensä 6 vuotta. Tämän aikana ehkä kasvoin henkisesti kaikkein eniten. Sain elää omana itsenäni.  Totta kai ristiriita tilanteita tuli josta kyllä selvittiin hyvin. Opiskelin jo ensimmäistä vuotta vaatetus alaa.

Lähihoitajaksi olin hakenut mutta en jostain syystä saanut paikkaa. 

Toisena vuotena poika ystäväni lähti opiskelemaan insinööriksi Mikkeliin.  Muutimme sinne yhdessä.  Valmistuin vaatetus alalta 2 vuodessa ja pääsin Mikkeliin opiskelemaan lähihoitajaksi.  Elämäni parasta aikaa! Kävin henkilökohtaisena avustajana töissä ja opiskelin. Kesälomankin vietin töitä tehden.

Uusien ystävien myötä kuitenkin alkoi mieli vetää enemmän ja enemmän illan istujaisiin. Aloin elää elämääni ja otin siitä kaiken irti. Töissäkin edelleen kävin.  Poika ystäväni kanssa tuli ristiriitoja ja syy oli silloin enemmän minun. Olen aina ollut menevä ihminen.  Ahdistun ja tylsistyn herkästi ja turhautuminen purkautuukin pahana ahdistuksena.  Hukutin kuitenkin ajatukseni alkoholiin ja yhden illan juttuihin. Silloin ajattelin että olen ansainnut ne. Olen ansainnut elää nuoruuttani, vaikka tiesin ettei se ole oikein poikaystävääni kohtaan.

Oikeastaan lähihoitajan tutkinnon ensimmäisenä vuotena ajatuksiini tuli kysymys että kuka minä olen? Miksi juuri minä olen sijaislapsi?
Mielenterveys tunneilla kävin itsessäni kaikki mielenterveys ongelmat läpi. Ahdistuin.

Ahdistus alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan parisuhteeseemmekin, joten tein päätöksen ja lähdin. Kummallakin oli takiani paha olla.

Näin jälkeenpäin ajateltuani en ole osannut/saanut käsitellä tunteitani elämästäni jotka sitten vaikuttavat  parisuhteisiini etten osaa elää niissä. En osaa elää toisen ihmisen kanssa. Haen itselleni oikeuksia ja vetoan aina lapsuuteni. Vaikka näin olen ajatellut syyksi, niin onko se syy käyttäytyä niin kuin olen käyttäytynyt. Tyhmästi ja epärehellisesti toista ihmistä kohtaan. Aivan kuin se olisi poikaystäväni vika, että olen syntynyt tähän maailmaan. En kuitenkaan itse hyväksyisi tällaista käytöstä toiselta ihmiseltä.

Hieman infoa Blogistani

Hei! Tässä blogissa pohdin lapsuuttani sijaislapsena, sekä puran ajatuksiani joita tällähetkellä koen ja joita olen elämässäni käynyt läpi. Kirjoitan päiväkirjan tapaan tänne, jotta saan omaa päätäni tyhjennettyä kaikista niistä ajatuksista joita tässä 27 vuoden aikana olen läpi käynyt. Elämääni kuvailisin sanalla siunattu. Elämässäni on kuitenkin ollut paljon ahdistusta, mutta onneksi lopulta nyt aikuisena osittain pystyy omilla valinnoilla vaikuttamaan omaan oloonsa.

Blogistani toivon että tästä olisi apua tuleville sijaisvanhemmille sekä sosiaali viranomaisille. Toivon myös että blogini voisi toimia vertaistukena muille sijaislapsille.