Uusi parisuhde

Netti deitti sivustolla tapasin lähihoitaja miehen. En halunnut ottaa asiaa vakavasti ja halusin tutustua ihmiseen rauhassa ja pitkään. Olinhan vasta eronnut. En oikeastaan edes halunnut parisuhdetta. Minusta oli hyvä olla yksin. Tärkeintä oli mielestäni että sain juttu seuraa vaikka edes messengerin kautta ja myöhemmin ihan kasvotusten jos vaan kaverin sieltä löytäisin. Suhde kuitenkin muuttui äkkiä Messengeristä siihen että vaihdettiin numeroita ja viimein sitten soitin hänelle päivää ennen kuin olin lähdössä viettämään synttäreitä ystäväni kanssa laivalle. En kuitenkaan edelleenkään ollut valmis vakavaan parisuhteeseen. Sen verran rankkoja kokemuksia samana vuonna oli ollut. En tiedä sitten miksi edes halusin kokeilla netti deittiä.

Lähes päivittäin soiteltiin pitkiä puheluita tai oikeastaan mies soitteli mulle. Olin itse vähän varuillaan kun halusin edetä hitaasti. Pelkäsin pettymystä. Hän halusi tavatakin ja niinhän minä ajelin kaupunkiin myöhään illalla häntä tapaamaan. Mulla oli koirat mukana "turvana". Käytiin lenkillä ja katsottiin joku ihan hullu elokuva. Muistan vielä että ajattelin että ei oo mun tyyppinen mies ollenkaan. Sitten käytiin nukkumaan pikku sänkyyn. Hän selin minuun.  En kyllä osannut yhtään nukkua. Tuntui se mies niin kaukaiselta. Ajattelin että yleensä pääsee miehen kainaloon mutta miks en nyt päässyt. No aamulla oli töihin lähdettävä ajelemaan aikaisin ja vietävä vielä koirat kotiin. Toisaalta halusin selvittää mikä mies tää oikeasti on. Lenkkeiltiin paljon ja meillä oli normaalia hauskaa.

n. 4 kk kuluttua mies ilmoitti että entes jos hän muuttaisi  mun luo asumaan ku muutenkin aikaa viettää niin paljon luonani. Olin ajatusta vastaan ja sanoinkin että en halua eikä se mahtuisi tänne. Se oli taas että hän niin haluaisi mun kans asua ja kyllä hän mahtuu tavaroineen mun luo. Olisiko ehkä viikon suostutellut mua. No päätin suostua ja yrittää.

En tiedä mutta tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna että alamäki taisi alkaa heti muuton jälkeen, enkä ollut missään vaiheessa hirveen rakastunut tuohon mieheen. Ainoa asia josta pidin oli se kuinka se piti minusta huolta. Teki ihania salaatti annoksia ja otti kainaloon. Erilaista kuin ennen. Se teki muhun suuren vaikutuksen. Miksi sitten suostuin?

Pian miehen muuton jälkeen tulin raskaaksi. Mies tiesi että se oli haaveenani ja eikä ehkäisyä ollut käytössä. Siinä sitten olin onnellinen raskaudesta, mutta epävarma tulevaisuudesta. Oli mietittävä asiat uudelleen. Olin stressaantunut ja hermostuin  pienimmästäkin asiasta.

Alamäki alkoi todella. Muistan vielä ensimmäisten riitojen jälkeen kun mies sanoi että häntä jos alkaa ärsyttää ni hän ei jää riitelemään vaan lähtee vaikka lenkille ja tulee sit kotiin ku tilanne on rauhoittunut. Näin ei ollut koskaan. Hän jäi väittelemään asioista kanssani niin pitkään että tilanne lähti käsistä. Itsekkään kun en osannut lopettaa. Eikä mua kuunneltu jos pyysin olemaan hiljaa jotta saisin kasattua itseni. Ahdistuin, menin paniikkiin en osannut muuta kuin heitellä tavaroita tai töniä  saadakseni etäisyyttä. Olin yksin eikä kukaan auttanut. Koirat yritti tulla väliin mutta mies potki ne pois. Ja se ahdisti mua vielä lisää. Halusin miehen pois kotoani, mutta se sai tilanteen aina niin että olin hyvilläni että se on kanssani.

Löydettiin isompi vuokra asunto ja sain yksiööni  vuokralaisen. En ollut valmis myymään kotiani siltä varalta että ero tulisi ja joutuisin taas etsimään asunnon itselleni. Olkoon yksiöni se turva, jonne pääsen. En jäisi tyhjänpäälle. Koko tämän miehen muuton jälkeen kotiini olin ollut varpaillani mutta samalla kiintynyt mieheen. Riitoja alkoi tulla useammin ja mukana oli miehen alkoholin käyttö.  En voinut sietää miestä humalassa. Hänen juttunsa ei olleet yhtään hauskoja ja hänellä oli aina tapana ruinata asiassa kuin asiassa jotta saisi tahtonsa läpi. Riitoja tuli juomisen takia ja sen takia etten saanut läheisyyttä. Olin yksinäinen. En ollut samanlainen kuin ennen raskautta ja ei ollut kyllä mieskään. Raskauden takia läheisyyden ja hellyyden tarve kasvoi minulla mutta sitä ei ollut. Meillä ei ollut kammarinkaan puolella mitään säpinää kun miestäni inhotti ajatus siitä mahani takia. Jos se liittyi osaksi pelkoon että vauvalle käy huonosti ja tulehtuneet välit olivat lisä mauste siihen.  Mutta läheisyyttäkään ei ollut sen takia kun sänky elämää ei ollut. Näin ainakin asian ajattelin ja mieheni sanoi monesti syyksi ettei tee mieli antaa läheisyyttä kun olen ollut niin inhottava häntä kohtaan. Miehelläni alkoi olla enemmän juomista ja eräänä iltana mies lähti riitamme  jälkeen metsään yöksi. Hän on muutenkin vähän seikkailun haluinen. Ei menny kauaa kun hän soitti mulle että voisinko tulla hakemaan häntä ku hän oli ollut  tekemässä puita ja iskenyt kirveellä jalkaan. Kerroin etten millään lähtisi. Aamulla oli töihin lähtö ja olin jo nukkumassa. Mies oli juonut jo olutta, eikä itse ollut enää ajo kuntoinen. Ohjasin  muutenki soittamaan ambulanssin, olihan haava saatava sidottua ja hän oli kaukana kotoa. No niin mies oli tehnyt ja soittanut. Terveyskeskus käynnin jälkeen mies ei tullutkaan kotiin vaan oli mennyt paikalliseen baariin, josta sitten soitti mulle että hänen juomisensa  on minun vikani. Mies ei itse tätä muista mutta se on jäänyt niin elävästi mieleeni. Olin saanut onnen saada lapsen mutta myös pelkonani  oli väkivaltainen parisuhde  alkoholisti miehen kanssa.

Riitamme  johtuivat todella tyhmistä asioista. Lähinnä siitä että en saanut tehdä kotonani  mitä halusin ja silloin kuin halusin. Ja herkästi kimmastuin  osittain raskaus hormoonien  takia ja osittain  siksi että jo valmiiksi pelkäsin ahdistusta ja sitä tunnetta etten hallitse omia tunteitani ja tilanne karkaisi käsistä.

Tämä ahdistus on suurin pelkoni. Se tunne on muisto lapsuudestani. Siitä kun olin alle 1.8v vanha. Reagoin  kaikkeen niin tavattoman herkästi. Itken herkästi.  Tiedän että itku helpottaa. Sain aina mieheltäni negatiivista palautetta lohdutuksen sijaan jos minua Itketti. Hän pyysi että menisin muualle pillittämään, jotta hän saa nukkua tai olla rauhassa. Ahdistus kasvoi itselläni vielä suuremmaksi ja tunne saattoi muuttua raivoksi ja pakokauhuksi. Oli pakko saada puolustautua jotenki. Saatoin huutaa suoraa kurkkua ja haukkua. Olinhan tullut loukatuksi. Ja kun Huusin sain samalla mitalla takaisin. Minua ei kuunneltu/ymmärretty. Ahdistuin entisestään. Saatoin töniä ja tahallaan häiriköidä jottei mieskään saanut nukuttua
kun en itsekkään pahalta ololta  saanut unta. Tai saatoin yrittää päästä kainaloon jonne en päässyt. Kun tilanteen rauhoittuttua yritin  avata keskustelua näistä riidoista ja yritin sanoa miltä minusta tuntui ja kuinka asiat koin. Mieheni mitätöi ne heti. Hänen sanomiset olin kuvitellut ja vääristellyt ym.  syy oli aina minussa. Minä aina tein aloitteen!